Kohinalehti, Aira Airola

Näytäntökausi huipentuu Kohinoihin

Naissaaren pohjoiskärjessä, Eevanpolun ja Pitkänpytingintien risteysalueella harjoitellaan 11.7.2004 saakka uutta kesäteatterinäytelmää. Asialla on teatteriryhmä Naissaaren Näyttämö ry, joka tekee nyt toisena peräkkäisenä kesänä paikkakunnan omaa historiaa tutuksi draaman keinoin. Edelliskesän "Patruunan päivinä" -esityksen osakseen saama suosio oli niin suuri, että täksi kesäksi katsomo on laajennettu 250-paikkaiseksi, joten kaikkien halukkaiden pitäisi nyt mahtua mukaan.

Tänä kesänä kantaesityksensä saava näytelmä on nimeltään Patruunan Perintö -nimiroolissa James Salvesenina edelleen vaajakoskelainen opettaja Jari Mansikkaviita. Mukana joukossa on myös Jarin äitimuori, paikallinen kulttuurin moniosaaja Liisa Mansikkaviita sekä 29 muuta harrastajanäyttelijää. Viimevuotiseen tapaan käsikirjoituksen on laatinut ja ohjauksesta vastaa Aira Airola.

Patruunan perintöä jaettaessa elellään edelleen Salvesenin sahan työntekijöiden asuinsijoilla. Pitkänpytingin pieneläjät ja Naissaari itse ovat päärooleissa; Rimahelvetti, Kissakanava ja Naiskoski rajaavat näyttämöä, Kanavuori katselee idästä, Vanha Voimala ja Vaajakosken sulku lännestä. Tästä ei paikka parane.

Näytelmän liikkeelle lykkäävä tapahtuma on patruunan ja hänen perheensä muutto pois paikkakunnalta: Lauritsalan saha oli kasvanut merkitykseltään suuremmaksi ja vaati isännän läsnäoloa - Haapakoski saa jäädä taakse.

Patruunan muutto tapahtui vuonna 1914, vuonna jolloin maailmassa tapahtui paljon dramaattista - sellaista, joka vaikutti jokaisen suomalaisenkin elämään. Kesäkuun 28. päivänä 1914 ammuttiin nk. Sarajevon laukaukset, jotka antoivat syyn aloittaa jo kauan valmisteilla olleen sodan, I maailmansodan 1.8.1914.

Teatteriesityksessä sota ja sen mahdollinen puhkeaminen ovat vielä kaukana, enemmän ihmisiä huolettaa oma ja läheisten kohtalo patruunan lähdettyä. Patruuna lohduttaa ja rauhoittaa väkeään antamalla itsekullekin jonkin pienen - tai isomman - lahjan, muistoesineen tai abstraktimman lupauksen elämän ehtojen säilymisestä, jopa paranemisesta.

Mutta kuinkas käy, kun naapurin Ida-tyttö saa patrunessalta ikiomaksi ihanan kuvan? Kateus ja ahneusko saavat ihmiset liikkeelle, ihan juoksujalkaa? Kuka se nyt määrääkään - vieläkö vanha patruuna vai joko uudempi yrittäjä, liikennöitsijän rouva HIlda Dufva?

Vastauksia ylläoleviin ja moniin muihin kysymyksiin pyritään etsimään - huumoria unohtamatta!

Tervetuloa kesäteatteriin!

toivottavat Naissaaren Näyttelijät

Paluu

Sivu päivitetty 10.07.2004 KP