Karjahtelevasta patruunasta kasvoi lämminsydäminen kansanisä

Vaajakosken Naissaaressa saa viimekesäinen Patruunan päivinä -näytelmä jatkoa. Patruunan perintö- näytelmän voi toki ongelmitta katsoa, vaikkei sarjan ensimmäistä osaa olisi nähnytkään. Kyseessä on jälleen yksi päivä paikallishistoriaa, elämää Naissaaressa vuonna 1914, kun patruunan muutto Lauritsalaan saa aikaan monenlaista liikehdintää.

Aira Airola on edelleen käsikirjoittajana ja ohjaajana ohjaksissa. Viimevuotista näytelmää näkemättömänä uskallan silti todeta, että tutun turvalliselta kaikki näyttää. Esillä on edelleen huikean komea, kaikenikäisistä näyttelijöistä koostuva joukko. Harvoinpa näkee tällaista porukkaa yhden teatterin näyttämöllä samanaikaisesti.

Myös samoja näyttelijöitä on mukana. Patruunan roolissa jatkaa edelleen selvästi artikuloiva ja ilmeikkäästi näyttelevä Jari Mansikkaviita. Ilmeisesti vuodet ovat pehmittäneet patruunan läpeensä, sillä kritiikin mukaan vielä viime kesänä hän karjahteli yksioikoisesti, mutta nyt hän on lempeä hyväntekijä, syvällistä elämän viisautta ja lämpöä uhkuva kansansa isähahmo.

Sisäkkö Hilda (Minna Myllys) on päässyt rouvaksi ja arvonnousun myötä on kunniakin kihahtanut päähän. Niin koketeeraava ja itsekeskeinen hanhi hänestä on tullut, että ylemmäksi muita hän kurkottaa, mutta ssaren anopit, miniät ja äidit eivät anna korskan naisen ylvästellä kuin omissa silmissään.

Näytelmän rakenteessa konfliktia ei synny ihmisten välille, vaan pelon ja epävarmuuden ahdinkoon saaren väen ajaa patruunan muutto talostaan. Muuttopäivän aamuna hauskasta väärinkäsityksestä seuraa sarja koomisia tilanteita, joissa paljastuu ihmisluonteesta yhtä sun toista, niin ylevää kuin vähemmän mairittelevaa.

Rikkaus löytää jalouden

Näytelmä soljuu eteenpäin verkkaisesti kuin kesäpäivä. Ihmiset elävät omaa kohtaloaan, kohtaavat toisiaan ilossa ja surussa, joka varsinkin taidokkaan Marjatta Pitkäsen roolihahmossa Kaisassa saa riipaisevimmat piirteensä. Ajan poliittista närettä kipinöittää puolestaan Lasse Larkka sahatyöläisenä ja saa patruunasta aimo vastuksen pyrkimyksilleen.

Näytelmän tilanteet ovat erillisiä pikkutapahtumia lukuisten hankilöiden elämästä. Ne eivät muodosta draamallisesti etenevää selkeää juonta, eivät tarjoa jännitteen nousuja, vaan tarjoavat enemmänkin kollaasimaisen kuvauksen saaren elämästä ja tunnelmista. Jossain mielessä jotain odottaa koko ajan tapahtuvaksi, mutta loppujen lopuksi koko ajan tapahtuukin.

Näyttämökuva on miellyttävän rikas. Viimevuotiseen tapaan näyttämöllä tapahtuu koko ajan elämänmakuisia tilanteita. Ei siis kannata tuijotella vain repliikkejä esittäviä näyttelijöitä. Taustalla tapahtuu vaikka mitä! Myös rekvisiitta on lähes ennennäkemättömän täyteläinen. Kaikki tämä yhdistettynä maisemaan tekee näyttämökuvasta erittäin miellyttävän.

Ajan henki takaisin

Pelkkä rekvisiitta ei tee näyttämökuvasta miellyttävää. Olennaisena osana siihen vaikuttaa ihmisten välinen yhteys ja keskinäinen toiminta. Eipä tämä aika juuri tunne sitä henkeä, joka patruunan perinnön yhteydessä entisajoista nostetaan. Nostalgissävytteiset tunteet ovat omiaan kasvamaan tämän näytelmän pyörteissä.

Kantaisivatpa meidänkin ajan päättäjät patruunan tavoin  samanlaista huolta ihmisten hyvinvoinnista, niin elämänlaadusta, terveyden kuin henkisen sivistyksen osalta. Rahan merkitys syventyy Airolan tekstissä toiselle hyvän tekemiseen, ei itsekkääseen omistamiseen ja ahneuteen.

Tässä mielessä näytelmän sanomana voisi olla jalouden ja sydämen hyvyyden takasinhuuto.

Jo pelkästään hurahtaneen mummon (Liisa Mansikkaviita) viimeisten repliikkien vuoksi kannattaa esitys kuunnella. Jos viime vuonna esitys sai lisäansioita laulelmistaan ja musiikista, niin tällä kertaa tähän puoleen olisi voinut satsata enemmän. Tukkilaistanssi kun jäi kovin irralliseksi muusta, vaikka mukava onkin.

Patruunan perintö on merkittävä näytelmä kesäteatteritarjonnassa erityisesti siitä syystä, että se kertoo paikallistarinan. Tässä olisi haastetta ja tilaa muillekin näytelmäkirjailijoille kuin Aira Airolalle. Kulttuurihistoriallisesti tärkeitä aiheita käsitteleviä näytelmiä kun ei juuri tarjolla ole.

Ja mikä kirjoittajan aarreaitta onkaan kansan suussa eläneiden paikallisten elävien legendojen kirjo.

Sivu päivitetty 18.07.2004 KP